Hyvää Ystävänpäivää!

 

  

 

 

 

 

 

 

 

  Kun en ole saanut tammikuisten kisojen raporttia kirjoitettua (enkä paljon muutakaan mitä on mielessä ollut) niin kerrotaanpa nyt edes mitä jäynää Heta oli (pitkästä aikaa, se onkin ollut tosi kiltisti viimeiset pari kuukautta!) tällä viikolla yks päivä keksinyt:

 

Se oli avannut pukuhuoneen raollaan olevan oven (kuka käskee jättämään pyyhkeen oven päälle kuivumaan ja treenirepun siihen lattialle ihan tyrkylle!?) ja kanniskellut siellä olevasta treenirepusta yhtä sun toista keskelle olohuonetta; oli patukkaa, oli noutokapulaa, oli treeniliiviä josta oli jokaikinen tasku tarkasti imutettu viimeistä makupalan murenaa myöten puhtaaksi niin että taskunpohjat vain törröttivät liivistä ulkona , oli päreiksi kaluttua tupperin kippoa, kosketusalustaa eli käytännössä lähes koko repun sisältö. Itse reppu napotti paikoillaan siellä minne sen olin jättänyt, joten Hetalla on ollutkin mielenkiintoinen jobi yksitellen kantaa nuo kamppeet paremmin näkösälle.

 

Noh, kun tulimme kotiin ja olin tapani mukaan pissattanut koirat, niin kävelin olohuoneeseen ja ihan normaalilla puheäänellä, joskin vähän painokkaammin, kysyin: "Kuka on mennyt levittelemään kaikki kamat ympäri kämppää." Kukaan ei tietenkään vastannut, enkä sitä odottanutkaan, mutta jos tuosta pikaisesti räpsäistystä kuvasta saa jotain tolkkua, niin eipä ollut epäselvyyksiä kuka oli tämän kaiken takana. Tässä taas todistui mulle noiden kahden koiran suuri ero; Heta oli heti nöyränä tunnustamassa "Mää se olin, älä oo vihanen, pliis!" kun taas Elsa ei koskaan ole noin tehnyt ja mielistellyt, se kun on paljon jääräpäisempi luonteeltaan. Eipä kyllä voinut meikäläinen muuta tehdä tuossa tilanteessa kuin nauraa  

 

 

 

 

 PALJON ONNEA 4-VUOTIAALLE ELSALLE!!!

 

 

 

 

 Toivotamme kaikille  rauhallista joulun aikaa ja entistäkin parempaa vuotta 2008!

 

 

 

 Dodi, tänään sitten debytoimme Elsan kanssa 3.-luokassa Ylökk:n kisoissa Hämeenkyrössä. Hetan olin jättänyt Annelle hoitoon, koska sillä oli juoksu enkä halunnut sen häiritsevän urospuolisia kanssakilpailijoita.

 

Elsan kanssa otimme ennen suoritustamme tokoa maneesin ulkopuolella, ja koira toimi kuuliaisestil. Mutta kun oli meidän vuoro mennä radalle, naps, koira muuttui itse riiviöksi: kun irroitin siltä hihnan, se loikkasi metrin päähän minusta räykyttämään ja pyörimään, eikä tullut luokse ei sitten millään!  Vihdoin sain sen makaamaan, ja se pysyikin lopulta lähdössä ihan hyvin.

 

Radalla oli alussa suora, jossa 2 hyppyä + rengas sekä puomi, jolle EI kuulunut mennä. Sen jälkeen hyppy vinosti ja taas houkuttimena A, jonka sijasta piti mennä putkeen. Nolottavasta alkusekoilusta huolimati meillä meni rata tosi hyvin ja vauhdikkaasti aina esteelle nro 15 asti. Eli  jos rata olisi ollut vain 14 esteen mittainen olisimme saaneet nollaa... ehhehe... ei paljon lohduta kun miettii mokailuja seuraavilla esteillä: typerä kielto putkelta, sen jälkeen vielä typerämpi kielto puomilta + kontaktivirhe. Viimeinen ja hylkäävä kielto tapahtui pituudella, joka oli 4. viimeinen este. Tämä oli rataa suunnitellessanikin minulle vaikea paikka, sillä en ole juurikaan reenannut puomin päässä valssaamista (siinä taas yksi reenin aihe lisää). Että näin. Saimme kuitenkin tuloslappuun ajan, joka oli reilut 8 sekkaa yliaikainen. Kyllähän noissa kämmeissä paloi aikaa varmaan se 10 sekuntia.

 

Noh, näin tällä kertaa, katsotaan mitä saamme aikaan loppiaiskisoissa Tampereella.

 

Päivän paras oli kuitenkin reenikavereidemme Rikun ja Reetan hieno nollavoitto kakkosluokassa ja sitä myöten serti ja siirto 3.-luokkaan. PALJON ONNEA!!

 Mahtavia uutisia Messukeskuksen Voittaja 2007 -näyttelystä 8.12.2007:

 

Elsan poika ja Hetan veli Oiva (Cimillan Ove Onnenpoika) oli ROP-pentu!! Paljon onnea kasvattajalle ja omistajalle Heinille ja tsemppiä tuleviin koitoksiin, myös muissa lajeissa

 

 ...meidän pikku-Heta on noita sisustustempauksiaan lukuunottamati aivan mahdottoman ihana penikka.  Aamuisin tulee väsyneenäkin pakosti hymy kasvoille kun katsoo tuota hellyyttävää paria Hetan herättäessä Villeä. Heta kipittää Villen parven tikkaitten luo joka ikinen aamu ja odottaa, että nostan sen ylös jotta se saa käydä pusuttelemassa leikkikaverinsa hereille. Välillä tosin käy niin, että uni voittaa Hetallakin ja se jäisi itsekin köllimään 

  

 SUURENMOISET ONNITTELUT valmentajalle ja ystävälle Päiville ja taitavalle Leilalle, jotka isänpäivän kunniaksi ottivat ja voittivat agilityssä yksilökisan Pohjoismaiden Mestaruuden!!

 

 

 

 Hetkellisessä mielenhäiriössä ilmoitin Elsan Riihimäelle RIMA:n kisoihin 10.11., mutten kertonut osallistumisestamme kuin parille ihmiselle. Syynä tähän on pitkä, melkein neljän kuukauden kisatauko ja muutenkaan oloni ei ollut kovin levollinen kisasuoritusta ajatellen johtuen vähäisestä reenausmäärästä syksyn aikana, mihin yhtenä syynä oli Elsan epätavallinen juoksu, jota kesti ja kesti vaan...

 

Koska koiria oli ilmoitettu kisaan PALJON, ja koska mini2-luokka oli viimeisenä, oli meidän ensimmäinen startti vasta iltakahdeksan aikaan. Veimme Villen hoitoon ja lähdimme Joken kansa hyvissä ajoin ajelemaan kohti Riihimäkeä, ja Heta oli tietenkin messissä äipän tsempparina. Olimme aamulla käyneet maneesilla omatoimitreeneissä ja päivällä vielä pitkällä lenkillä, ja mietinkin oliko Elsa ehtinyt iltaan mennessä ladata akkuja ja olisiko se kisoissa taas vanha tuttu raivo päällä.

 

Halli oli muuten hyvä (tosi hyvä pohja ja riittävän lämmin, ainakin siinä säässä), mutta valitettavasi odotustila / katsomo oli todella pieni  Onneksi Elsaa ei häirinnyt vaikka toisessa startissa lähtöalue oli vain parin metrin päässä ulko-ovesta ja yleisö ihan siinä ”niskassa”, mutta varmasti jotain aloittelevaa ykkösluokan koiraa se saattoi häiritä. Paikalla oli ilahduttavasti kaksi muutakin kakkosluokan gööttiä, Nasta & Satu ja reenikaverimme Suti & Riikka, jotka debytoivat tänään kakkosluokassa noustuaan sinne vain muutamassa ykkösluokan kisassa.

 

Tuomarina oli Risse Koponen, jonka radoilla emme ennen olekaan kisanneet. Radalla oli kontaktiesteistä vain keinu - se meidän "mörköeste" joka toisinaan ihan yhtäkkiä kisoissa alkaa tökkimään, ja pahimmassa tapauksessa Elsa ei kiipeä sille ollenkaan. Reeneissä menee kyllä sen ihan hyvin. Rata ei ollut mitenkään paha, ja siinä oli sopivasti mutkia jotka sopivatkin meille paremmin kuin pitkät suorat, sillä Elsa ei irtoa kovin hyvin. Silti löysin siitä kohtia joissa "taatusti tulee virhe", enkä ollut kovinkaan hermona ennen kisaa, kun arvelin sen kuitenkin menevän vähän niin ja näin...

 

Kun meidän vuoro tuli, en saanut Elsaa käskyllä maahan, enkä edes istumaan. Se vain seistä möllötti korvat harittaen ja silmissä oli elsamainen möksötysilme  Silloin jo arvelin, että eihän tästä tule mitään, koira taatusti varastaa lähdössä ja silloin lähtee kyllä mopo käsistä ja menee sähellykseksi koko touhu. Mutta ei; Elsa suvaitsikin istuutua sen jälken kun olin komentanut sitä odottamaan ja lähtenyt kävelemään esteen taakse.

 

Sitten se rata; mielestäni se oli meiltä nappisuoritus! Keppien sisäänmeno - jota ollaan hiottu ja joka ei vieläkään ole varma - sujui hyvin niin kuin kaikki muukin. Elsalla ei ollut ihan tavanomainen "raivo" päällä - tiedä sitten johtuiko se aamun touhuiluista vai mistä - mutta minulle se oli hyvä asia koska pysyin hyvin koiran vauhdissa  Maalissa mulla oli uskomaton fiilis; näin pitkä kisatauko ja me tehtiin NOLLA!! Jännitettävää riitti, sillä tulokset julkistettiin vasta tokaradan rataantutustumisen jälkeen. Olin ihan varma ettei meidän sille tarvitse osallistua ja tutustuinkin siihen puolihuolimattomasti "vasemmalla kädellä". Mutta kuinka ollakaan; vaikka aikamme oli -8.06 niin liian moni oli meitä nopeampi (voittajakin yli 3 sekkaa) ja sijoituimme vasta viidensiksi. Kyllähän tuo vähän harmitti, mutta olin niin tyytyväinen koiraan etten asiaa sen enempää murehtinut.

 

Toinen rata oli eka rata käänteisenä, meille vaikeampi, mutta yllätyksekseni ja varman päälle ohjaten saimme siitäkin rutistettua nollan, JESS  Ehkä ajasta olisi voinut nipistää pari sekuntia, sillä koska meillä oli puhdas rata alla keinulle mentäessä en halunnut ottaa riskiä ja tehdä takanaleikkausta, vaan kiersin itse pitemmän kautta varmistaen näin Elsan varman keinun. Ja hyvin se sen menikin, kummallakin kertaa! Aika oli lähes sama kuin eka radalla, -7.82. Ja tällä kertaa se riitti, sijoituimme TOISEKSI ja saimme SERTIFIKAATIN siirtyen 3.-luokkaan!!! AIVAN USKOMATON FIILIS!!

 

En olis kyllä uskonut sen näin pian tapahtuvan, sillä meillä oli ennen tätä iltaa takana vain kuusi starttia tänä vuonna Elsan mammaloman jälkeen. Mutta joskus sitä näköjään tapahtuu uskomattomiakin asioita, jopa meille

 

Parin viikon päästä debytoidaan sitten kolmosissa Hämeenkyrössä, jonne on tulossa tästä lähiseudulta ihan mukavankokoinen gööttiedustus!    

 

Tänään (perjantai 2.11.) _piti_ olla kiva päivä; illalla menisin hyvän ystäväni Annen synttäripirskeisiin ja sieltä porukalla tanssimaan. Vaan kuinkas sitten kävikään; töistä tullessani minua odotti aika karmea näky (kts. kuva alla)  Heta se oli ajatellut, että kun muovimatossa kerran oli jo valmiiksi pieni sentin mittainen kolo, niin miksipä ei samalla tutkisi mitä siellä kolon alla mahtaakaan olla. Niinpä tämä aktiivinen ”Remontti-Reija” oli kuorinut muovimattoani yli puolen metrin alalta ja silpunnut kuorimansa matonpalan tietenkin tuhannen päreiksi. Eipä siinä, lattiaremppa on ollut suunnitelmissa, mutta ei alun perin ihan vielä… Heta kuitenkin päätti toisin.

 

Muutoin olenkin päässyt helpolla pentujen kanssa kun Elsahan ei tehnyt koskaan yhtään mitään pahaa yksin ollessaan. Mutta pitihän se arvata ettei mulla voi käydä yhtä hyvä tuuri enää toista kertaa. Heta se vaan päätti tehdä sitten kerralla ja KUNNOLLA. Huh! Silloin kyllä kyrsi ja voimakkaasti , nyt osaan jo nauraa asialle – kunnes neiti taas keksii jonkun uuden hyvän tuhoamisidean.

 

Tilannekatsaus:

 

Nyt on 3,5 viikkoa kulunut Hetan remontin alusta, vähän on lattiassa oleva ”betoniläiskä” suurentunut mutta nyt Heta ei ole yli viikkoon siihen kajonnut eikä edes ole repinyt läiskän päällä olevia mattoja palasiksi. Sain onneksi Rikulta lainaksi kompostielementtiaitauksen, josta saa muutaman neliön koiratarhan. Laitoin sinne häkin nukkumapaikaksi, leluja yms. ja Heta oli siellä ensin päivän yksin… tai siis niin suunnittelin. Mutta tyhmästä päästä kärsii jne… Tottakai Heta oli päivän aikana kammennut itsensä aidan yli – tai sitten ali – ja tuli iloisena mua vastaan töistä tullessani.

Seuraavana päivänä – Elsan harmiksi ja kauhuksi – laitoin molemmat aitaukseen ja aitauksen ihan tuulikaapin oven taakse. Kummatkin olivat aitauksessa meidän tullessamme kotiin, mutta jo seuraavana päivän Elsa päätti että mulle riitti ja nyt Heta oli aitauksen sisällä ja Elsa ulkopuolella.

 

Kokeilin viikonloppuna, kun koirille tuli onneksi vain parin tunnin yksinoloja, jättää ne vapaaksi asuntoon ja eikä tällä kertaa oltu koskettu mihinkään. Toivotaan että Heta jatkaisi samaan malliin niin ei tarvitsisi joka-aamuista aitauksenkasaamisprosessia enää tehdä.

 

Nyt ovat koirat olleet 2 arkipäivää vapaana eikä mitään ole tehty (kopkop). En silti palauta aitausta vielä Rikulle, vaan pidän sen visusti varastossa sillä koskaan ei tiedä milloin se lamppu Hetan päässä syttyy uudelleen… Mutta tällä erää on siis taukoa ”rempassa” – onneksi

 

Göötistä on muuten moneksi: meillä tuo remppainnostus on toistaiseksi keskittynyt vain lattiatasoihin, mutta käykääpä katsomassa Topin ja Limpun blogia. Ehdotinkin Stiinalle, että meidän kannattaisi perustaa kimppafirma niin hoituisi koko kodin pintaremontit samalla kertaa - EHHEHE...

 

 

 Maanantai 15.10.

 

Tänään lähdimme aamupalan jälkeen läheiseen vesipuistoon, joka oli ”yllättäen” Villelle oikein mieluisa vesiliukumäkineen ja uima-altaineen. Vesipuistossa vierähti muutama tunti ja aurinko hellitteli meitä taas lämpösäteillään (about +30C). Illemmalla uskaltauduin yksikseni ajelemaan läheiseen ostoskeskukseen, jossa tuli shoppailtua pari tuntia. Viimeisen illan iltapalan tilasimme hotellin respan Pizza Hut:sta, sillä Ville ja Mauri olivat vielä vesipuiston jälkeen touhunneet jokusen tunnin hotellin uima-altailla eikä oikein jaksettu lähteä mihinkään ravinteliin.

 

Tiistai 16.10.

 

Kaikki kiva loppuu aikanaan, ja niin oli Villen ja isänsä suunniteltua lyhyemmäksi jäänyt miniloma lähestymässä loppuaan  Mauri saattoi meidät portille ja nousimme koneeseen kohteenamme Memphisin lentokenttä. Lennolla sain hyvää briefausta enkun kieleen kun juttelin vieressäni istuneen, meksikolaissyntyisen floridalaismiehen kanssa Villen vetäessä sikeitä.

 

Vaihto-oppilasperheeni ”äiti ja isä”, Sherrye & Billy-Neal olivat meitä vastassa lentokentällä, ja siinä tervetuliaishalausten jälkeen he kohteliaana kommentoivat etten ollut (muka) muuttunut 10:ssä vuodessa yhtään. Hehheh 

 

Täällä muutama kuva kouluvierailustamme ja meitsistä 20 vuotta sitten... 

 

Jatkoa seuraa ja lisää fotoja kans…

 

     

 Perjantaina 12.10. koitti Villella ja minulla kauan odotettu paiva; lahtisimme lentamaan Ameriikkaan, jossa tapaisimme ensin Villen isan Orlandossa kolmen paivan miniloman merkeissa, ja sen jalkeen jatkaisimme Villen kanssa matkaa Mississippiin tapaamaan vaihto-oppilasvuoteni (1987-88) aikaista isantaperhetta ja sikalaisen "siskoni" lapsia.

 

 Onni ei kuitenkaan ollut myotamielinen meille, ainakaan mita tulee matkamme alkuhetkiin: Ensimmainen lentomme Helsingista Tukholmaan oli puolisen tuntia myohassa, minka vuoksi - ja SAS:n huonon tiedotuksen vuoksi - myohastyimme lennolta USA:an. SAS:n lentokenttavirkailija yritti tehda kaikkensa, jotta olisimme paasseet myohaisemmalla lennolla New Yorkiin, mutta valitettavasti se ei lentoyhtiolle sopinut (vaikka siis koneessa oli tilaa) ja niinpa jouduimmekin viettamaan vuorokauden Arlandan lentokentalla! SAS onneksi kustansi meille majoituksen Sky City hotellissa ja ateriat, mutta kyllahan se harmitti kun jo muutenkin lyhyt loma supistui viela yhdella paivalla. Onneksi matkakumppanini osasi alun mielen pahoittamisten jalkeen suhtautua asiaan rennosti ja hyvaksyi tilanteen minua paljon paremmin! Tulipahan syotya hyvin ja nukuttua edellisaamun aikaisesta heratyksesta johtuvat univelat pois; Villekin taisi posottaa vaivaiset 14 tunnin paikkarit perjantai-iltapaivasta lauantaiaamuun

 

Lauantaina lahdimme klo 9 aikaan Continental:n koneella vajaan 9 tunnin lennolle kohti Newarkia, ja lento sujuikin ihan mukavasti (jos ei puhuta puutuneesta selasta). Villen kanssa pelailtiin erilaisia matkapeleja, Ville piirsi isille sarjakuvia ja otettiinpa siina paikkaritkin lennon aikana.

 

Newarkiin saavuimme puolen paivan aikaan, ja siella meilla kestikin toista tuntia ennen kuin olimme selvinneet maahantulotarkastuksesta, matkalaukkujen hakemisesta, tullista ja laukkujen uudelleen chekkaamisesta jatkolennolle. Maahantulotarkastus oli tarkentunut entisestaan johtuen WTC:n terroristi-iskusta; nyt otettiin kaikilta aikuisilta sormenjaljet ja valokuva US-viranomaisten rekisteriin.

 

Samoin kun menimme ennen sisamaanlentoa turvatarkastukseen, niin erona Suomessa ja Ruotsissa tehtyyn tarkastukseen piti viela kengatkin riisua ja laittaa lapivalaisukoneen lapi. Hyvahan se on tietenkin etta ollaan tarkkoja ja huolehditaan turvallisuudesta, ja oli kylla minun onneni saada matkustaa niin mukavan matkakumppanin kanssa, joka ei kertaakaan hermostunut jonottelusta, viipottamisesta pitkin terminaalin kaytavia eika ylipaataan mistaan

 

 Orlandoon Floridaan saavuimme ajallaan eli klo 18 kieppeilla lauantai-iltana, ja Mauri olikin terminaalissa meita vastassa ja kaappasi pojan heti syliinsa taman pienen Suomi-lippispaisen pojan nahtyaan. Voi sita jalleennakemisen riemua!

 

Matkatavarat hihnalta loydettyamme ajelimme hotellille, joka oli upea! Kampassa oli keittonurkkaus jossa oli kaikki pelit ja vermeet, kaapista loytyi pesukoneet kuivausrumpuineen, ja Ville vesipetona ihastui poreammeeseen. Hotellilla oli mukava, suuri uima-allasalue, jossa oli aktiviteetteja niin lapsille kuin aikuisillekin, iltaisin elokuvaesityksia puhallettavalta screenilta ja paivisin mm. elavaa musiikkia. Todella hyva hotellivalinta!

 

Sunnuntaina herasimme ajoissa ja kavimme nauttimassa all american terveellisen aamupalan Mc Donalds`ssa ennen paivan paakohteeseen,Islands of Adventure -teemapuistoon, jossa oli nahtavaa ja koettavaa joka lahtoon Spidermanista Jurassic Parkiin. Paras kohde siella oli mielestamme Spidermanin ihmeelliset seikkailut, joka oli 3D-seikkailurata missa istuttiin 3D-lasit paassa 12 hengen vaunussa ja koettiin toistaan upeampia elamyksia Spidermanin seikkailuissa.

 

Paljon muutakin nahtiin ja koettiin, mm. Kippari-Kallen "koskiseikkailu", jossa varmistettiin huolellisesti se, etta kukin kyydissa olija varmasti KASTUI ja KUNNOLLA

 

Nyt alkaa uni painaa silmaa, joten paatan raporttini Orlandosta talla kertaa tahan ja kirjoittelen mahdollisesti viela seuraavasta matkakohteestamme muutaman paivan sisalla mikali koneen aareen ehdin.

 

            

Lauantaina 29.9. ajelimme ystäväni Kirsin kanssa Heta kyydissämme Hyvinkäälle, jossa pidettiin SSKY:n järjestämä pentunäyttely. Näyttelyyn oli ilmoittautunut peräti 9 gööttiä, joista Hetan luokassa (nartut 5-7 kk) oli yhteensä 4 narttua. Myös Hetan veli Oiva (Cimillan Ove Onnenpoika) osallistui näyttelyyn. Siinä olikin poitsu minun makuuni; kauniin värinen, ryhdikäs eikä liian raskas, ja vielä hienoluonteinen.

 

Oiva oli ensin kehässä ja sijoittui luokassaan toiseksi saaden KP:n (kunniapalkinto). Voittajaksi, ja lopulta ROP-pennuksi käteltiin Topin pentu Pontus (Fennican Koriander).

 

Hetan kanssa olimme treenanneet näyttelyseisomista ja ravaamista lähes joka ilta kotona ja ulkona, mutta yhdessäkään match show’ssa emme aikatauluongelmien vuoksi päässeet käymään harjoittelemassa kehäkäyttäytymistä. Kehän ulkopuolella neiti kyllä seisoi nätisti ja ravasikin suht’ hyvin. Mutta kehässä… Kyllä mua hävetti kun koira laittoi lekkeriksi koko touhun – istui kun piti seistä (mitä se ei yleensä ole tehnyt) ja hyppi mua vasten kun piti ravata. Kyllä se kotona osaa –paita meikäläisen päältä vain puuttui, heh.

 

Lopulta tuomari laittoi pennut paremmuusjärjestykseen ja Heta sijoittui toiseksi, mutta ei saanut KP:tä vaan sellaisen sai ainoastaan luokan voittaja Konnunkodon Freyja Vanir.

 

Tässä Hetan saama arvostelu (vapaasti käännettynä):

 

”6 kk. Feminiininen pää, kallo melkein litteä. Ovaalit, tummat silmät. Hiukan ”snipy” (?). Hyvin asettuneet korvat. Kaunis ilme. Hyvä kaula ja ylälinja. Pitkä rintakehä. Hyvät etu- ja takakulmaukset. Tarvitsee harjoitusta liikkumiseen ja seisomiseen. Hyvä turkki ja luonne. PEK 2”

 

Että näin tällä kertaa. Harmi että tuo esiintyminen meni vähän pipariksi, sillä Heta on nätisti seistessään oikein ryhdikäs ja terhakka tyttö. Eipä muuta kuin treeniä lisää ja mätsäreitä bongailemaan….

 

(Kuvassa Oiva ja Heta)

 

 

 

 

  Huah, olishan se hienoa kun saisi otettua hienoja kuvia ja hyödynnettyä kameraansa parhaalla mahdollisella tavalla, mutta minkäs teet kun en ole asiaan sen enempää perehtynyt eli tuloksetkin ovat sen mukaisia... Eikä tosin kamerakaan ole mikään ammattikuvaajan laite, mutta sillä on nyt pärjättävä toistaiseksi.

 

Tykkään kuitenkin - vaihtelevista tuloksista huolimati - kokeilla eri toimintoja ja viikonloppuna mökillä innostuin kuvaamaan sport-toiminnolla liikkuvaa kohdetta, eli yllätys yllätys: leikkiviä koiria. Kun katsoo näitä yritelmiä liikkuvista koirista voi karkeasti arvioiden todeta, että onnistumisprosentti huiteli jossain 20-30 % paikkeilla  - eli tarttis varmaan perehtyä tähän touhuun vähän paremmin...

 Elokuun viimeisenä päivänä ajelimme jälleen A&A:n möksälle Ihariin viettämään omia "venetsialaisia". Tarjolla oli mahottoman hyvää seuraa, suussasulavia herkkuja, raikkaita virvokkeita, kauniita lyhtyjä, pehmeitä löylyjä ja henkeäsalpaavan upeita maisemia. Ja illan aikana sytytettiin tietenkin asiaankuuluva kokkokin, jonka kuvan vain meikäläinen onnistui vahingossa poistamaan kamerastaan eikä sitä nyt sitten tullut ikuistettua...

 

Mutta täällä on muutamia kuvia pääasiassa maisemista....