Koska koiria oli ilmoitettu kisaan PALJON, ja koska mini2-luokka oli viimeisenä, oli meidän ensimmäinen startti vasta iltakahdeksan aikaan. Veimme Villen hoitoon ja lähdimme Joken kansa hyvissä ajoin ajelemaan kohti Riihimäkeä, ja Heta oli tietenkin messissä äipän tsempparina. Olimme aamulla käyneet maneesilla omatoimitreeneissä ja päivällä vielä pitkällä lenkillä, ja mietinkin oliko Elsa ehtinyt iltaan mennessä ladata akkuja ja olisiko se kisoissa taas vanha tuttu raivo päällä.

Halli oli muuten hyvä (tosi hyvä pohja ja riittävän lämmin, ainakin siinä säässä), mutta valitettavasi odotustila / katsomo oli todella pieni  Onneksi Elsaa ei häirinnyt vaikka toisessa startissa lähtöalue oli vain parin metrin päässä ulko-ovesta ja yleisö ihan siinä ”niskassa”, mutta varmasti jotain aloittelevaa ykkösluokan koiraa se saattoi häiritä. Paikalla oli ilahduttavasti kaksi muutakin kakkosluokan gööttiä, Nasta & Satu ja reenikaverimme Suti & Riikka, jotka debytoivat tänään kakkosluokassa noustuaan sinne vain muutamassa ykkösluokan kisassa.

Tuomarina oli Risse Koponen, jonka radoilla emme ennen olekaan kisanneet. Radalla oli kontaktiesteistä vain keinu - se meidän "mörköeste" joka toisinaan ihan yhtäkkiä kisoissa alkaa tökkimään, ja pahimmassa tapauksessa Elsa ei kiipeä sille ollenkaan. Reeneissä menee kyllä sen ihan hyvin. Rata ei ollut mitenkään paha, ja siinä oli sopivasti mutkia jotka sopivatkin meille paremmin kuin pitkät suorat, sillä Elsa ei irtoa kovin hyvin. Silti löysin siitä kohtia joissa "taatusti tulee virhe", enkä ollut kovinkaan hermona ennen kisaa, kun arvelin sen kuitenkin menevän vähän niin ja näin...

Kun meidän vuoro tuli, en saanut Elsaa käskyllä maahan, enkä edes istumaan. Se vain seistä möllötti korvat harittaen ja silmissä oli elsamainen möksötysilme  Silloin jo arvelin, että eihän tästä tule mitään, koira taatusti varastaa lähdössä ja silloin lähtee kyllä mopo käsistä ja menee sähellykseksi koko touhu. Mutta ei; Elsa suvaitsikin istuutua sen jälken kun olin komentanut sitä odottamaan ja lähtenyt kävelemään esteen taakse.

Sitten se rata; mielestäni se oli meiltä nappisuoritus! Keppien sisäänmeno - jota ollaan hiottu ja joka ei vieläkään ole varma - sujui hyvin niin kuin kaikki muukin. Elsalla ei ollut ihan tavanomainen "raivo" päällä - tiedä sitten johtuiko se aamun touhuiluista vai mistä - mutta minulle se oli hyvä asia koska pysyin hyvin koiran vauhdissa  Maalissa mulla oli uskomaton fiilis; näin pitkä kisatauko ja me tehtiin NOLLA!! Jännitettävää riitti, sillä tulokset julkistettiin vasta tokaradan rataantutustumisen jälkeen. Olin ihan varma ettei meidän sille tarvitse osallistua ja tutustuinkin siihen puolihuolimattomasti "vasemmalla kädellä". Mutta kuinka ollakaan; vaikka aikamme oli -8.06 niin liian moni oli meitä nopeampi (voittajakin yli 3 sekkaa) ja sijoituimme vasta viidensiksi. Kyllähän tuo vähän harmitti, mutta olin niin tyytyväinen koiraan etten asiaa sen enempää murehtinut.

Toinen rata oli eka rata käänteisenä, meille vaikeampi, mutta yllätyksekseni ja varman päälle ohjaten saimme siitäkin rutistettua nollan, JESS  Ehkä ajasta olisi voinut nipistää pari sekuntia, sillä koska meillä oli puhdas rata alla keinulle mentäessä en halunnut ottaa riskiä ja tehdä takanaleikkausta, vaan kiersin itse pitemmän kautta varmistaen näin Elsan varman keinun. Ja hyvin se sen menikin, kummallakin kertaa! Aika oli lähes sama kuin eka radalla, -7.82. Ja tällä kertaa se riitti, sijoituimme TOISEKSI ja saimme SERTIFIKAATIN siirtyen 3.-luokkaan!!! AIVAN USKOMATON FIILIS!!

En olis kyllä uskonut sen näin pian tapahtuvan, sillä meillä oli ennen tätä iltaa takana vain kuusi starttia tänä vuonna Elsan mammaloman jälkeen. Mutta joskus sitä näköjään tapahtuu uskomattomiakin asioita, jopa meille

Parin viikon päästä debytoidaan sitten kolmosissa Hämeenkyrössä, jonne on tulossa tästä lähiseudulta ihan mukavankokoinen gööttiedustus!    

Tänään (perjantai 2.11.) _piti_ olla kiva päivä; illalla menisin hyvän ystäväni Annen synttäripirskeisiin ja sieltä porukalla tanssimaan. Vaan kuinkas sitten kävikään; töistä tullessani minua odotti aika karmea näky (kts. kuva alla)  Heta se oli ajatellut, että kun muovimatossa kerran oli jo valmiiksi pieni sentin mittainen kolo, niin miksipä ei samalla tutkisi mitä siellä kolon alla mahtaakaan olla. Niinpä tämä aktiivinen ”Remontti-Reija” oli kuorinut muovimattoani yli puolen metrin alalta ja silpunnut kuorimansa matonpalan tietenkin tuhannen päreiksi. Eipä siinä, lattiaremppa on ollut suunnitelmissa, mutta ei alun perin ihan vielä… Heta kuitenkin päätti toisin.

Muutoin olenkin päässyt helpolla pentujen kanssa kun Elsahan ei tehnyt koskaan yhtään mitään pahaa yksin ollessaan. Mutta pitihän se arvata ettei mulla voi käydä yhtä hyvä tuuri enää toista kertaa. Heta se vaan päätti tehdä sitten kerralla ja KUNNOLLA. Huh! Silloin kyllä kyrsi ja voimakkaasti , nyt osaan jo nauraa asialle – kunnes neiti taas keksii jonkun uuden hyvän tuhoamisidean.

Tilannekatsaus:

Nyt on 3,5 viikkoa kulunut Hetan remontin alusta, vähän on lattiassa oleva ”betoniläiskä” suurentunut mutta nyt Heta ei ole yli viikkoon siihen kajonnut eikä edes ole repinyt läiskän päällä olevia mattoja palasiksi. Sain onneksi Rikulta lainaksi kompostielementtiaitauksen, josta saa muutaman neliön koiratarhan. Laitoin sinne häkin nukkumapaikaksi, leluja yms. ja Heta oli siellä ensin päivän yksin… tai siis niin suunnittelin. Mutta tyhmästä päästä kärsii jne… Tottakai Heta oli päivän aikana kammennut itsensä aidan yli – tai sitten ali – ja tuli iloisena mua vastaan töistä tullessani.

Seuraavana päivänä – Elsan harmiksi ja kauhuksi – laitoin molemmat aitaukseen ja aitauksen ihan tuulikaapin oven taakse. Kummatkin olivat aitauksessa meidän tullessamme kotiin, mutta jo seuraavana päivän Elsa päätti että mulle riitti ja nyt Heta oli aitauksen sisällä ja Elsa ulkopuolella.

Kokeilin viikonloppuna, kun koirille tuli onneksi vain parin tunnin yksinoloja, jättää ne vapaaksi asuntoon ja eikä tällä kertaa oltu koskettu mihinkään. Toivotaan että Heta jatkaisi samaan malliin niin ei tarvitsisi joka-aamuista aitauksenkasaamisprosessia enää tehdä.

Nyt ovat koirat olleet 2 arkipäivää vapaana eikä mitään ole tehty (kopkop). En silti palauta aitausta vielä Rikulle, vaan pidän sen visusti varastossa sillä koskaan ei tiedä milloin se lamppu Hetan päässä syttyy uudelleen… Mutta tällä erää on siis taukoa ”rempassa” – onneksi

Göötistä on muuten moneksi: meillä tuo remppainnostus on toistaiseksi keskittynyt vain lattiatasoihin, mutta käykääpä katsomassa Topin ja Limpun blogia. Ehdotinkin Stiinalle, että meidän kannattaisi perustaa kimppafirma niin hoituisi koko kodin pintaremontit samalla kertaa - EHHEHE...

Maanantai 15.10.

Tänään lähdimme aamupalan jälkeen läheiseen vesipuistoon, joka oli ”yllättäen” Villelle oikein mieluisa vesiliukumäkineen ja uima-altaineen. Vesipuistossa vierähti muutama tunti ja aurinko hellitteli meitä taas lämpösäteillään (about +30C). Illemmalla uskaltauduin yksikseni ajelemaan läheiseen ostoskeskukseen, jossa tuli shoppailtua pari tuntia. Viimeisen illan iltapalan tilasimme hotellin respan Pizza Hut:sta, sillä Ville ja Mauri olivat vielä vesipuiston jälkeen touhunneet jokusen tunnin hotellin uima-altailla eikä oikein jaksettu lähteä mihinkään ravinteliin.

Tiistai 16.10.

Kaikki kiva loppuu aikanaan, ja niin oli Villen ja isänsä suunniteltua lyhyemmäksi jäänyt miniloma lähestymässä loppuaan  Mauri saattoi meidät portille ja nousimme koneeseen kohteenamme Memphisin lentokenttä. Lennolla sain hyvää briefausta enkun kieleen kun juttelin vieressäni istuneen, meksikolaissyntyisen floridalaismiehen kanssa Villen vetäessä sikeitä.

Vaihto-oppilasperheeni ”äiti ja isä”, Sherrye & Billy-Neal olivat meitä vastassa lentokentällä, ja siinä tervetuliaishalausten jälkeen he kohteliaana kommentoivat etten ollut (muka) muuttunut 10:ssä vuodessa yhtään. Hehheh 

Täällä muutama kuva kouluvierailustamme ja meitsistä 20 vuotta sitten... 

Jatkoa seuraa ja lisää fotoja kans…